Jos kysyt isojen yritysten toimitusjohtajilta mitä heidän mieleensä juolahtaa sanasta digimarkkinointi, lyön vetoa, että moni heistä vastaa bannerit. Toki he mainitsevat myös Googlen ja Facebookin, mutta yllättävän moni investoi niin sanottuun ”push” -markkinointiin, sillä se on helppo ja tuttu tapa toimia. Kuulen myös edelleen argumentteja isojen banneripintojen puolesta brändinrakentamisessa. “Mitä isommat bannerit, sitä paremmin ne toimivat”. Eivät toimi. Vanha ajattelutapa, jonka mukaan brändejä rakennetaan digitaalisesti suurien logopintojen avulla, on mennyttä. Myöskään printtimainosten vieminen isoon banneripintaan ei ole hyvä ratkaisu enää tänä päivänä.
Jos haluat ihmisten viettävän aikaa brändisi sisältöjen parissa ja tavoitteesi on lopettaa tyrkyttävän digimarkkinoinnin tekeminen, tässä on viisi argumenttia käyttöösi.
- Ihmiset inhoavat tyrkyttävää digimarkkinointia
Mitä pienempi näyttö, sitä intiimimmäksi digitaalinen käyttäjäkokemus muodostuu ja sitä häiritsevämpää ei-toivottu mainonta on. Se on juuri noin yksinkertaista. Mikä hyvänsä mainosmuoto, joka häiritsee käyttäjän sisällönkulutusta, etenkin puhelimissa, nähdään häiritseväksi, olivat mainokset sitten bannereita, pre-rolleja tai spämmiä. Tätä ei koskaan tapahdu esimerkiksi printtimediassa, jossa mainokset ovat suunniteltu harmoniaan yhdessä lukukokemuksen kanssa ja ne ovat helppoa myös ohittaa.
Mutta toimiiko ”push -markkinointi” enää ollenkaan? Kyllä, esimerkiksi verkkokauppojen hintakampanjoissa. Sen sijaan brändin tunnetuuden lisäämiseen käyttäisin esimerkiksi printti- tai ulkomediaa.
- Ihmiset eivät näe niitä
Ihmiset oppivat usein välttelemään asioita, joista he eivät pidä. He lataavat mainonnanesto-ohjelmat, he käyttävät spämmiä estäviä suodattimia, ja he avaavat uusia selaimia välttääkseen epätoivottua mainontaa. Sokeus bannereille on yksi käyttäjäkokemuksen muoto. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että ihmiset sivuuttavat asiat sivustolla, jotka he mieltävät mainoksiksi.
- Se ei vaikuta ihmisiin
Ihmisten pakottaminen viettämään aikaa digimainostesi parissa on vähän kuin lahjoisit heitä olemaan ystäviäsi. Digitaalisessa markkinoinnissa kävijän täytyy antaa valita sisällöt, joita he haluavat kuluttaa. Sisällönsuosittelut ovat tyypillinen esimerkki siitä.
- Bounce rate on korkea
Kaikkein menestyneimmillä digimarkkinoijilla on erittäin taidokkaat strategiat myyntisuppilon luomiseen. Oikeiden kävijöiden houkuttelu yrityksen laskeutumissivulle ja näiden vierailijoiden konvertoituminen asiakkaiksi on kaiken e-liiketoiminnan ytimessä. Siitä johtuen, korkeat bounce ratet ovat pahasta, ja tämä on juuri se mitä saat, kun käytät pelkästään bannereita. Miksi? Koska iso osa näistä vierailuista on tulosta niin sanotuista klikkivahingoista. Ihmiset tulevat sivustollesi vahingossa klikattuaan mainosta skrollatessaan kännyköitään. Olet ehkä itsekin kokenut tämän.
- Sinua huijataan
Ad fraud eli bottiliikenteen aikaansaamat mainosnäytöt ovat olleet digimainonnan päänsärkynä jo pitkään, mutta real-time biddingin yleistyttyä ongelma on kasvanut. Sirpaloitunut RTB aikaansaa helpomman väylän tehdä mainospetoksia.
Digitaalisen markkinoinnin ammattilaisten pitäisi vähentää investointejaan kolmannen osapuolen sivustoille ja fokusoida houkuttelemaan kävijöitä omalle sivustolleen, jota he kontrolloivat ja mittaavat itse. Mainostaminen laadukkaissa ympäristöissä takaa myös brändisi turvallisuuden.
Mitä voit tehdä?
Sisältömarkkinointi ja Strosslen sisällönsuosittelut ovat suunniteltu kunnioittamaan ihmisiä ja tarjoamaan lisäarvoa, kuten hyödyllistä tietoa ja inspiraatiota. Yhdistettynä hakukonemainontaan ne kattavat kaiken mitä tarvitset digitaaliseen myyntiputkeesi.
Haluatko kuulla lisää? Täytä yhteydenottolomake alta ja otamme sinuun pian yhteyttä.
AVAINSANAT: Sisältömarkkinointi, natiivimainonta, sisällönjakelu, digimarkkinointi